Siirry pääsisältöön

Righteous Mind: Why Good People Are Divided By Politics And Religion (Jonathan Haidt)

I.

Haluan ostaa tätä kirjaa tusinoittain ja lahjoittaa jokaiselle tuntemalleni ihmiselle. Haidtin teos selittää, miksi yhteiskuntamme on niin polarisoitunut ja pyrkii lisäämään ymmärrystä eri ideologioiden välille. 

Moraalipsykologiassa on usein ajateltu, että moraalin pohjana on haitan aiheuttaminen tai poistaminen: toisten ihmisten (tai eläinten) satuttaminen on väärin/pahaa ja huolenpito taas toisista on oikein/hyvää. Haidt ei kuitenkaan pitänyt tätä tyydyttävänä vastauksena. Hän törmäsi erilaisiin asioihin, joita ihmiset pitivät väärinä, vaikka niissä ei vahingoitettu ketään: esimerkiksi vessanpöntön puhdistaminen Suomen lipulla, onnettomuudessa kuolleen lemmikkikoiran syöminen, sisarusten välinen turvaseksi tai oma suosikkini: "mies ostaa joka viikko kaupasta broilerin. Hän vie sen kotiinsa ja tyydyttää sen avulla itsensä seksuaalisesti. Jälkeenpäin hän paistaa ja syö sen."

Pelkkä vahingonteon välttäminen ei siis riitä moraalin pohjaksi. Haidtin mukaan ihmisillä on kuusi eri moraaliperustaa, joiden mukaan asiat koetaan oikeiksi tai vääriksi:

  1. Huolenpito / vahingoittaminen: kipu ja muu epämukavuus on huono asia, toisista ihmisistä pitää huolehtia.
  2. Vapaus / sorto: ihmisten tulee saada tehdä itse valintansa, on huono asia olla orjana tai vankina.
  3. Reiluus / huijaaminen: ahkeran pitää saada suurempi palkkio kuin laiskan, yhtäläisessä tilanteessa kaikkien pitää saada saman verran.
  4. Lojaalisuus / petturuus: täytyy seistä yhdessä rintamassa oman ryhmän (suvun, perheen, kansan...) kanssa. Ei saa pettää ihmisiä, jotka luottavat sinuun.
  5. Auktoriteetti / kumouksellisuus: tulee kunnioittaa perinteitä ja ylemmässä asemassa olevia. 
  6. Puhtaus (pyhyys) / saastaisuus: inhottavia asioita tulee välttää eikä niitä saa päästää saastuttamaan puhtaita asioita. Jotkut asiat ovat erityisen puhtaita eli pyhiä.

Arvoliberaalit ja -konservatiivit eroavat moraaliperustoissaan selvästi. Liberaalit käyttävät enimmäkseen vain kolmea ensimmäistä perustaa, kun taas konservatiivit käyttävät kaikkia kuutta. Tästä seuraa, että kun konservatiivit vetoavat perinteisiin, lojaalisuuteen tai puhtauteen, liberaalit eivät ymmärrä konservatiiveja lainkaan. Kuuluisa "punavihreä kupla" on kasa ihmisiä, jotka eivät osaa ajatella perinteiden, lojaalisuuden tai puhtauden olevan kelvollisia perusteita politiikalle. 

(Tosin liberaalitkin perustavat ajatuksiaan puhtauteen, vaikkakin eri tavalla kuin konservatiivit. Ydinvoiman ja GMO-ruoan vastustaminen on klassista puhtausajattelua. Liberaalit eivät vain hyväksy puhtautta sinänsä argumentiksi; siksi heidän pitää keksimällä keksiä, millä tavalla vaikka GMO:sta on jotain haittaa ihmisille tai ympäristölle.)

II.

Jo pelkkä moraaliperustateoria tekisi tästä kirjasta helmen. Mutta Ostos-TV:n sanoin: ei tässä vielä kaikki!

Haidt käy myös läpi moraalisten intuitioiden ja järkeilyn suhteen. Hän käyttää vertausta, jossa moraali-intuitiot ovat elefantti ja järkeily on sen selässä oleva ratsastaja. Elefantti kulkee minne haluaa, ja ratsastajan tehtäväksi jää lähinnä selittää muille ihmisille, miksi elefantti kulki tällä kertaa tähän suuntaan. Moraalinen järkeily tulee kuvioihin vasta sen jälkeen, kun olemme jo intuitiivisesti päättäneet, onko teko mielestämme oikein vai väärin.

Jos siis haluamme vaikuttaa toisten ihmisten poliittisiin tai yhteiskunnallisiin mielipiteisiin, ei ole mitään hyötyä yrittää kumota heidän argumenttejaan. Emme me tee sillä vaikutusta keneenkään muuhun kuin tyyppeihin, jotka olivat jo valmiiksi samaa mieltä meidän kanssamme. Pelkkä naiivi rationalismi on tuomittu epäonnistumaan, mikäli puhumme moraaliin liittyvistä asioista.

Jos haluaa tuloksia, pitää vaikuttaa toisten ihmisten intuitioihin. Kovat maahanmuuton vastustajat voivat pehmetä tutustuessaan todellisiin turvapaikanhakijoihin. Vanhan polven vihreä voi kääntyä ydinvoiman kannattajaksi, jos hän ryhtyy ajattelemaan hiilidioksidia vielä inhottavampana saastana kuin ydinjätettä. Mutta jotta voisimme vaikuttaa toisten intuitioihin, täytyy meidän ensi vaikuttaa siltä, että olemme samalla puolella kuin ihminen itse. Meidän täytyy ymmärtää, miksi hän ajattelee niinkuin ajattelee. Meidän pitää toimia intuitiivisesti. Ja siinä mm. moraaliperustat tulevat apuun. 


III.

Haidt puhuu paljon Yhdysvaltojen poliittisesta tilanteesta, jossa jakolinjat ovat hyvin vahvat ja yhteistyö vaikuttaa mahdottomalta. Suomessa ei olla vielä yhtä pahassa jamassa, mutta yhteiskunnan polarisaatio näkyy täälläkin vahvasti. Righteuos Mind pyrkii lisäämään ymmärrystä "vastapuolen" näkemyksiin, ja ainakin minun kohdallani se toimi tehokkaasti. Moraaliperustateoria on yksinkertainen mutta selkeä malli toisten ihmisten arvojen ymmärtämiseen. Lojaalisuus, perinteet ja pyhyys ovat myös arvokkaita asioita, ja jokaiselle arvoliberaalille tekisi hyvää miettiä myös näitä asioita.

Vähintäänkin olisi tärkeää ymmärtää arvokonservatiivien näkökulma, jonka mukaan nyky-yhteiskuntaamme piinaava atomisaatio ja siitä seuraava anomie ovat osittain seurausta yhteiskunnan jatkuvasta liberalisoitumisesta. Kun pyrimme lisäämään yksilöiden vapautta, tulemme samalla tuhonneeksi sosiaalisen teknologian, joka on pitänyt kasassa moraalisia yhteisöjä. Tämä ei välttämättä ole kovin hyvä asia. 

Kirjassa on lisäksi vielä kokonainen osuus uskonnosta ja ihmisten välisestä yhteistyöstä, eli tavaraa kirjassa riittää. Missään vaiheessa Righteous Mind ei kuitenkaan tuntunut työläältä lukea. Päinvastoin, Haidt kirjoittaa todella sujuvasti. Hän ripottelee tekstin sekaan myös anekdootteja, jotka sekä keventävät luku-urakkaa että toimivat konkreettisina esimerkkeinä. Tätä luki oikein ilokseen.

Erittäin vahva suositus: en nyt sano suoraan, että "jokaisen tulisi lukea tämä kirja", mutta tekisi mieli sanoa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kadonnutta tiiliskiveä etsimässä

Tällä kertaa Tiiliskivien ystävät -lukupiirillämme oli vihdoin vuorossa tiiliskivien tiiliskivi, Marcel Proustin yli 3000-sivuinen eepos Kadonnutta aikaa etsimässä. Teos on julkaistu alunperin vuosina 1913 - 1927. Ensimmäisen osan julkaisun jälkeen puhkesi ensimmäinen maailmansota, joten toinen osa sai odottaa julkaisuaan vuoteen 1918 saakka. Ensimmäiselle osalle Proust ei meinannut löytää kustantajaa, joten hänen piti lopulta maksaa kustantajalle kirjan julkaisemisesta. Se oli suurmenestys, joten toista osaa varten kustantajat suorastaan kilpailivat teoksesta. Ranskaksi Kadonnutta aikaa etsimässä ilmestyi seitsemänä kirjana, suomennos on jaettu kymmeneen kirjaan (neljä ensimmäistä osaa on suomennoksessa jaettu kahtia). Kolme viimeistä osaa julkaistiin Proustin kuoleman jälkeen, joten niihin kirjailija ei enää ehtinyt tehdä muutoksia tai korjauksia ennen julkaisua - ja sen ilmeisesti myös huomaa. Luimme teosta Tiiliskivien ystävät -FB-ryhmässä vuoden päivät. Suomennoksen näkökulmasta

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk

Kapitalismi vs kapitalismi (Capitalism, Alone)

"On helpompi kuvitella maailmanloppu kuin kapitalismin loppu", totesi Fredric Jameson. Branco Milanovic on samaa mieltä: kirjassaan Capitalism, Alone: The Future of the System that Rules the World (2019) hän toteaa lähes fukuyamamaisesti, että kapitalismi on ainoa talousjärjestelmä maan päällä, eikä sille ole odotettavissakaan mitään vaihtoehtoja. Kommunismi on jo mennyttä, ja Milanovic näkee ylipäänsä kommunismin olleen lähinnä pakollinen välivaihe, jonka avulla kolonialisoidut valtiot pystyivät siirtymään kolonialistis-feodalistisesta järjestelmästä kapitalismiin. Tämä on kirjan ensimmäinen hyvä oivallus, mutta ei viimeinen. Mutta vaikka kapitalismi pääsi voitolle, niin kapitalismista on pari erilaista varianttia. Nykyinen kamppailu käydäänkin siitä, kumpi versio pääsee niskan päälle: meille länsimaista tuttu liberaali meritokraattinen kapitalismi, vai uudempi haastaja poliittinen kapitalismi. Selkein ja tutuin esimerkki poliittisesta kapitalismista on Kiina. Tässä jä